2010 toukokuu
Kuten huomaatte, hiusten väri ja muoto on aivan erilainen kuin tällä hetkellä. Ja vaatteet ylirennot, oh my. Muistan liiankin hyvin tuon päivän. Oltiin perheen kanssa kuuntelemassa enoni bändiä, 70 vierailijaa, keikkaa Kalliossa, Helsingissä. Ihanaa oli <3
Olin siis tuolloin 7. luokalla, juuri ja juuri, olihan toukokuu ja lukuvuosi oli päättymässä. 7. vuosi yläasteella oli aika, sanoisinko, mielenkiintoinen.. Heti oli huomannut, kenestä pidin, kenestä en ja kuka piti tai ei pitänyt minusta. Tilanne muuttuikin monta kertaa ensimmäisen yläastevuoden aikana, niinkuin normaalistikin. Voin suoraan sanoa, että hieman häpeän tuota aikaa, enkä vain hieman, haha.
Ja kyllä, oikein hyvälaatuinen kuva löytyi albumeista -.-'
2011 maaliskuu
Hiusten väri on muuttunut, yey! Blondia ensimmäistä kertaa omaan päähän. Mutta ei hitto, ensinnäkään mulle ei oltu kerrottu, että mun rippikuvat tuli, ja toiseksi, kuvaaja ei osannut hommaansa. Asettelut aivan perseellään ja hei katsokaa mun ilmettäkin... Miksi kukaan ei sanonut mitään?! Ja valotus on kaikissa kuvissa aivan kamala. Iso muutos elämässä, pitäisi saada kivat kuvat (+jakaa niitä sukulaisille) ja suoraan sanottuna nämä voisivat lentää suoraan roskiin :(
Tällöin oli enää muutama kuukausi 8. luokkaa jäljellä, onneksi.
2011 elokuu
Olin juuri aloittanu yläasteen viimeisen luokan, eli 9. luokan. Hiukset taas muuttuivat, mallia otettiin f(x) debyyttibiisi LA chA TA:sta, Amberin hiuksista. Itseasiassa jopa tykkäsin näistä hiuksista, hetken, jonka jälkeen alkoivat ärsyttämään ja aloin kasvattaa niitä takaisin. Tekisi mieli tehdä taas jotain samantapaista, mutta en uskalla.. Onneksi on peruukkeja!
Kaverisuhteet, no jaa, ihan jees. Kati <3
ps. rakastin noita kenkiä!
2012 huhtikuu
Pariisi <3 9. luokan loppu ja kävimme Super Show 4:ssä. Itken. Haluan takaisin! Kasvattelin tässä vaiheessa hiuksiani pidemmiksi ja odottelin yläasteen loppumista. Suoraan sanottuna yläasteaikani oli aikamoista helvettiä. Olin lievästi, tai vähän pahemmin (en oikein osaa arvioida), koulukiusattu, mutta eipä siinä mitään. Viimeinen yläastevuosi meni siinä, etten kuunnellut kiusaajiani ja he kyllästyivät ennen joulua.
Ja tuo takki palvelee vielä tänäkin vuonna. Erittäin hyvä, ja mukavan näköinen, halvalla ostettu H&M:ltä. En voinut uskoa, että on noinkin kestävä, mitä on ollut. Hyvä että edes näkee onko käytetty!
Hehe, aivan pakko lisätä tähän väliin kuva, kun käytiin Tanjan kanssa syömässä tuolla Pariisissa. Oli aivan hiton hyvää kalaa <3
2012 joulukuu
Päätin sitten vetää blondiksi aivan kokonaan, hohohoo. Kohta tästäkin tulee vuosi täyteen. Ehkä pisimpään pysynyt hiusten väri, sekä malli. Tosin pienellä twistillä, kasvatin tuon otsiksen pois, ainakin hetkeksi. Rakastuin tähän blondiin väriin aivan suunnattomasti, joten se tulee pysymään vielä kauan! Ainakin näin toivon.
Olin tuolloin 1. luokalla lukiossa, oli jännää, ja joululoma oli alkamassa. Luntakin taisi olla maassa kun kävin värjäyttämässä nuo hiukset. Olin suoraa kampaajalta menossa mummulaan (hehe, järkyttämään!) ja kehuja tuli, tottakai. Koulussa oltiin aika järkyttyneitä, uskon, ja monet opettajatkin katsoivat pitkään että onkos tuo se sama likka kuin eilen. Ymmärrettävää. Opo meni aivan sekaisin.
2013 heinäkuu
Kesällä 2013 värjäilin pinkit dipit. Väristä tuli kiva, mutta jouduin värjäämään sen 3 kertaa putkeen, hiukset tykkäsivät </3 Väri lähti puoliksi ensimmäisen pesun jälkeen ja haalistui possun pinkiksi. En siis suosittele kenellekään Cybershopin värejä. Kun värin saa päähän, se lähtee heti pois.. mur. Vielä on kaapissa pullo, mutta taitaa jäädä se käyttämättä. Ja kun yritin värjäillä blondeja takaisin niin siinähän sitten hiukset taas hieman kuoli, joten ehkä nää dipit ei ole hyvä idea mulle taas pitkään aikaan.
2013 lokakuu - nyt
Noh, mitä tästä nyt voi sanoa, lukion toisella luokalla ollaan ja mukavaa on :D Lukioaika ehkä paras aika elämästä, ainakin sosiaalisen puolen kohdalla! Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin, sekä lukiossa että sen ulkopuolella.
Kaipaanko vanhaa aikaa? No en todellakaan! Kadun kaikenlaista, mutta vanhaa en jää kaipaamaan.
Mitäs piditte? Olisiko pitänyt kertoa enemmän jostain? Antakaas nyt kommenttia, niin ehkä kuulette joskus koko elämäntarinani, huom. tylsän elämäntarinani. Eipä siinä taida olla sen kummempaa, puoliakaan en edes muista silloin kun pitäisi.
Pitäisikö minun tehdä blogipostaus jostakin elämäni suurimmista kohokohdista ja tärkeistä asioista?
Kommenttia tulemaan, jotta tiedän millaista blogipäivitystä kaipailisitte minun osaltani. Kiitos!
// Miia
Oi, vähä kiva postaus :3
VastaaPoistaVoisit just tehä jonku suurimmat kohokohdat postaukset tai jonku semmosen ja kans kaveripostaus ois kiva c:
Kiitos! :3
PoistaHei mahtavaa, ehkä teenkin jossain välissä. Tosin en luultavasti heti perään, ettei ihmiset tylsisty :D Tosin jos en keksi mitään, tuossa olisi pari hyvää ideaa!
// Miia
hyvä et sait hyvii ideoit ^^
VastaaPoistaKiitos! ^^
Poista// Miia