maanantai 20. toukokuuta 2013

Saralla hauskanpitäminen ja kamala bussimatka ~~

Heipä hei taas, rakkaat immeiset :3 
Olin tuossa pari viikkoa sitten, itseasiassa helatorstaina, Saralla vierailemassa ensimmäistä kertaa. Jännitti aivan sairaasti, sillä oli eka kerta kun Saran tapasin. Tunne oli ilmeisesti molemminpuolinen. Saralle oli tulossa muutakin porukka, ja hyvää porukkaa olikin, tuli tutustua yhteen uuteenkin k-poppariin <3 Siinä sitten kuunneltiin musiikkia, pääasiassa k-poppia, sillä muut eivät kauheesti biisejä ehdottaneet. No, eipä ainakaan haitannut meitä kolmea! 

Saatiin muuten ihan sairaan hyvää ruokaa siellä, meinasin kuolla siihen hyvään makuun <3 Täytyy kysyä reseptejä kasakaupalla. Siinä sitten syötiin mahat täyteen, olisin voinut vaikka pyöriä kotiin. 
Ja hyvät kahvittelut (tai oikeastaan olin ainoa joka joi kahvia, muut joivat teetä) oli tottakai myös, nam nam. Juteltiin siinä sitten vielä paljon ja osa lähtikin siinä kahvien jälkeen. Itse lähdin siinä kahdeksan (?) aikoihin takaisin kotiin, sillä matkoihin kuitenkin meni noin tunti ja olin luvannut tulla aikaisin kotiin. Seuraavana päivänä oli kouluakin. Jos ei olisi ollut, olisin voinut jäädä Saralle yöksi. 

Mukavaa oli ja Sara (sekä frendit) oli sairaan mukava ihminen <3 Tuli heti ikävä kun lähdin ja tuntui todella hiljaiselta ja tylsältä.. 
Paitsi kun pääsin bussiin nro 70, jolla menen kotiin Keskustorilta. Ei hitto voitte vaan kuvitella... En tiiä oisko pitäny itkee vai nauraa. Sinne bussiin tuli "hiukan" suoraansanottuna vittuuntunut muija, joka valitti kun sunnuntaiaikataulun mukaan bussia ei mene klo 21 vaan 20.10 ja 21.35. Siinä sitten syntyi sanaharkkaa kuskin kanssa. 
Tässä hiukan otteita keskustelusta: 
Muija: "Miksi ei mene bussia yhdeksältä? Odotin aivan turhaan pysäkillä puolitoista tuntia.
Kuski: "En valitettavasti tiedä. Sitäpaitsi aikataulussa lukee, että sitä bussia ei mene."
Muija: "No miten niin et tiedä?! Sinä tätä bussia ajat, en minä"
Kuski: "En nyt satu tietämään, minulle ei ole kerrottu" 
Muija: "No onpas hyvää asiakaspalvelua. Sinun kuuluu tietää, sinähän tätä bussia ajat!"
Kuski: "Voit soittaa asiakaspalveluun tai johonki, sillä minä en tiedä" 
Muija: "No en minä sinne soita, se on sinun tehtäväsi" 

Omg... Teki mieli mennä sanoon että turpa kiinni. Meinas kuskikin heittää muijan pihalle :'D Huoh, päähän siellä tuli kipeeks.. 

Mutta kiitos toki mukavasta torstaista teille ihanille ihmisille, jotka Saralle saavuitte! <3 

- Miia

12 kommenttia:

  1. Tyhmä akka :c
    Oppis kattoo niit aikataului :DD
    Oisit menny naama punasena huutaa sille :3

    -Mira ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein meninkin! :D Nimenomaan, aikataulut on sitä varten, että niitä katsotaan :')

      - Miia

      Poista
    2. Oisit menny! :D
      Ah, mä nii olisin halunnu nähä sen tilanteen ku huuat sille ;3

      Poista
    3. Ois pitäny varmaan kuvata se tilanne >:D haha, pää tuli siin kipeeks ku muija vaa huus siel >:C

      - Miia

      Poista
    4. Jooh :D
      Novittu on ilikee, ja sano viel et se linkka oli myöhässä ku se rages :c

      Poista
    5. Joo!
      Se OLI myöhässä -.- Ihan niinku muutenkaa ei ois ollu kiire kotiin ku kauheesti tekemistä.. ._.'

      - Miia

      Poista
    6. Saatana bitch >:(
      Myöhästyitkö kotiintuloajasta? ;) XD

      Poista
    7. ;D;D hahahaahaahahahahaah nauran taas persettäni irti. Oli ihan hitosti tekemistä viel :D

      - Miia

      Poista
    8. Ahhahahah :D:D:D
      Monta vitu persettä sul on ku oot aika monesti nauranu sen irti? XD

      Poista
    9. Vähintään 100000000 >:D

      - Miia

      Poista
    10. Nii mä vähä arvelinki xD

      Poista