lauantai 26. lokakuuta 2013

"So today, I don’t care ~ "

Apua, kuinka paljon mua pelottaakaan tämä päivitys! Nyt on aika paljastaa, kuinka paljon olen muuttunut muutaman vuoden sisään. Hiustyyli ainakin muuttui mukavaan tahtiin, tosin onhan sitä pahempaakin nähty!


2010 toukokuu

Kuten huomaatte, hiusten väri ja muoto on aivan erilainen kuin tällä hetkellä. Ja vaatteet ylirennot, oh my. Muistan liiankin hyvin tuon päivän. Oltiin perheen kanssa kuuntelemassa enoni bändiä, 70 vierailijaa, keikkaa Kalliossa, Helsingissä. Ihanaa oli <3 

Olin siis tuolloin 7. luokalla, juuri ja juuri, olihan toukokuu ja lukuvuosi oli päättymässä. 7. vuosi yläasteella oli aika, sanoisinko, mielenkiintoinen.. Heti oli huomannut, kenestä pidin, kenestä en ja kuka piti tai ei pitänyt minusta. Tilanne muuttuikin monta kertaa ensimmäisen yläastevuoden aikana, niinkuin normaalistikin. Voin suoraan sanoa, että hieman häpeän tuota aikaa, enkä vain hieman, haha. 

Ja kyllä, oikein hyvälaatuinen kuva löytyi albumeista -.-' 


2011 maaliskuu

Hiusten väri on muuttunut, yey! Blondia ensimmäistä kertaa omaan päähän. Mutta ei hitto, ensinnäkään mulle ei oltu kerrottu, että mun rippikuvat tuli, ja toiseksi, kuvaaja ei osannut hommaansa. Asettelut aivan perseellään ja hei katsokaa mun ilmettäkin... Miksi kukaan ei sanonut mitään?! Ja valotus on kaikissa kuvissa aivan kamala. Iso muutos elämässä, pitäisi saada kivat kuvat (+jakaa niitä sukulaisille) ja suoraan sanottuna nämä voisivat lentää suoraan roskiin :( 

Tällöin oli enää muutama kuukausi 8. luokkaa jäljellä, onneksi


2011 elokuu 

Olin juuri aloittanu yläasteen viimeisen luokan, eli 9. luokan. Hiukset taas muuttuivat, mallia otettiin f(x) debyyttibiisi LA chA TA:sta, Amberin hiuksista. Itseasiassa jopa tykkäsin näistä hiuksista, hetken, jonka jälkeen alkoivat ärsyttämään ja aloin kasvattaa niitä takaisin. Tekisi mieli tehdä taas jotain samantapaista, mutta en uskalla.. Onneksi on peruukkeja! 

Kaverisuhteet, no jaa, ihan jees. Kati <3 
ps. rakastin noita kenkiä! 


2012 huhtikuu

Pariisi <3 9. luokan loppu ja kävimme Super Show 4:ssä. Itken. Haluan takaisin! Kasvattelin tässä vaiheessa hiuksiani pidemmiksi ja odottelin yläasteen loppumista. Suoraan sanottuna yläasteaikani oli aikamoista helvettiä. Olin lievästi, tai vähän pahemmin (en oikein osaa arvioida), koulukiusattu, mutta eipä siinä mitään. Viimeinen yläastevuosi meni siinä, etten kuunnellut kiusaajiani ja he kyllästyivät ennen joulua. 

Ja tuo takki palvelee vielä tänäkin vuonna. Erittäin hyvä, ja mukavan näköinen, halvalla ostettu H&M:ltä. En voinut uskoa, että on noinkin kestävä, mitä on ollut. Hyvä että edes näkee onko käytetty! 

Hehe, aivan pakko lisätä tähän väliin kuva, kun käytiin Tanjan kanssa syömässä tuolla Pariisissa. Oli aivan hiton hyvää kalaa <3 




2012 joulukuu

Päätin sitten vetää blondiksi aivan kokonaan, hohohoo. Kohta tästäkin tulee vuosi täyteen. Ehkä pisimpään pysynyt hiusten väri, sekä malli. Tosin pienellä twistillä, kasvatin tuon otsiksen pois, ainakin hetkeksi. Rakastuin tähän blondiin väriin aivan suunnattomasti, joten se tulee pysymään vielä kauan! Ainakin näin toivon. 

Olin tuolloin 1. luokalla lukiossa, oli jännää, ja joululoma oli alkamassa. Luntakin taisi olla maassa kun kävin värjäyttämässä nuo hiukset. Olin suoraa kampaajalta menossa mummulaan (hehe, järkyttämään!) ja kehuja tuli, tottakai. Koulussa oltiin aika järkyttyneitä, uskon, ja monet opettajatkin katsoivat pitkään että onkos tuo se sama likka kuin eilen. Ymmärrettävää. Opo meni aivan sekaisin. 


2013 heinäkuu


Kesällä 2013 värjäilin pinkit dipit. Väristä tuli kiva, mutta jouduin värjäämään sen 3 kertaa putkeen, hiukset tykkäsivät </3 Väri lähti puoliksi ensimmäisen pesun jälkeen ja haalistui possun pinkiksi. En siis suosittele kenellekään Cybershopin värejä. Kun värin saa päähän, se lähtee heti pois.. mur. Vielä on kaapissa pullo, mutta taitaa jäädä se käyttämättä. Ja kun yritin värjäillä blondeja takaisin niin siinähän sitten hiukset taas hieman kuoli, joten ehkä nää dipit ei ole hyvä idea mulle taas pitkään aikaan. 


2013 lokakuu - nyt


Noh, mitä tästä nyt voi sanoa, lukion toisella luokalla ollaan ja mukavaa on :D Lukioaika ehkä paras aika elämästä, ainakin sosiaalisen puolen kohdalla! Olen tutustunut mahtaviin ihmisiin, sekä lukiossa että sen ulkopuolella. 
Kaipaanko vanhaa aikaa? No en todellakaan! Kadun kaikenlaista, mutta vanhaa en jää kaipaamaan. 

Mitäs piditte? Olisiko pitänyt kertoa enemmän jostain? Antakaas nyt kommenttia, niin ehkä kuulette joskus koko elämäntarinani, huom. tylsän elämäntarinani. Eipä siinä taida olla sen kummempaa, puoliakaan en edes muista silloin kun pitäisi.
Pitäisikö minun tehdä blogipostaus jostakin elämäni suurimmista kohokohdista ja tärkeistä asioista?

Kommenttia tulemaan, jotta tiedän millaista blogipäivitystä kaipailisitte minun osaltani. Kiitos!

// Miia

torstai 24. lokakuuta 2013

Syysloma, Koulu & Kuulumisia.

Heipsis taas ~

Mitäs lukijoille kuuluu? Itselleni kuuluu ihan hyvää:) Syysloma oli ja meni, valitettavasti ja tuli aloitettua kakkosjakso koulussa ~ Tää kakkosjakso on sinänsä tosi rankka, melkein joka päivä on 08:00 - 16:00 koulupäiviä, eli kahdeksan tuntia. Mutta, ei siitä sen enempää ainakaan vielä, vähän syyslomakuulumisia tähän väliin. Elikkä no, syyslomalla en tehnyt oikein mitään mainittavaa, näin kavereita, yksi frendi oli pari yötä täällä ja sitten no syysloman kohokohta ja finito, eli Helsingissä Bubble Tea miitti sekä Mäntsälähoods, eli olin Andella sen viikonlopun ^^ Menin siis perjantaina junalla Hesaan:3 Tässä pari kuvaa siltä viikonlopulta, ja mun ja Anden huimasta photoshootista:

















Mutta eipä mulla muuta oikein asiaa ollutkaan, päivittelen taas myöhemmin sitten:3 On jo pari ideaa, että mistäpä sitä päivittäisi, hoho. Kiitos lukemisesta ^^

//Vili

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

"I will survive as I live, I must survive until the end ~"

Hellöy taas ihmiset!

Nyt on syyslomat lomailtu, aika meni aivan liian nopeasti. Loma lähti mukavasti käyntiin istumalla launtaina lähijunassa Katin kanssa kohti Helsinkiä, yey... Helsinkiin päästyämme, suuntasimme saman tien Tanjalle. Tanja ei tosin ollut kotona, vaan Desutalksissa, joten oltiin siinä sitten Tanjan koiran, Momon, kanssa leikkimässä ja tulemassa syödyksi. Siinä tuli sitten ulkona hengailtua loppu ilta, mahtavassa seurassa.
     Sunnuntaina oli KDC, eli kpop dance cover competition. Meno oli mahtava, vaikkakin olin siellä vain vähän aikaa, tietyistä syistä. Tuli nähtyä paljon ihmisiä ja kun pääsimme Tanjalle, meno oli todella vetelää.


Maanantaina olikin vuorossa kuvaukset. Maanantaista keskiviikkoon kuvasimme Zicon Battle Royaliin musiikkivideota. Ja huhhuh että siinä oli tekemistä! Tosin, en varmaan voi kertoa siitä sen enempää, etten spoilaa teitä, jos joskus saamme sen Youtubeen asti. Photo shooteista voin toki laittaa muutaman kuvan. Kuvaukset olivat hauskoja, ja ehkä jotkut kohdat vähemmän hauskoja. Kuvaaminen on vielä kesken, mutta kahden viikon päästä olisi tarkoitus saada valmiiksi!




Kiitos Millalle kuvista <3 

Sain muutaman päivän olla Vuosaaressakin, joten oli aikaa nähdä Andea <3 Käytiin siinä noin parin tunnin kävelyllä, hauskaa oli, vaikka olikin kylmä, hrhh.. Kuviakin tuli otettua, mutta toivon mukaan ne ovat tulossa Andelta, sillä näin jälkeenpäin katsottuna, kännykkäni kuvat ovat joko heilahtaneita tai faileja. Oooops!

Voitte arvata mitä perjantaina oli luvassa! Jäädyttiin kun käveltiin Malmilta Pukinmäkeen, ja tää oli siis tarkotuksellista, oikeesti. Meidän reitti <3 Mäkkiinkin eksyttiin, koska ABC'tä ei enää ole, snif, RIP <3 Ja tädin vanhempi koirakin sitten meni kuolemaan :c En yhtään arvosta. Voi pikkusta.
     Lauantaina oli sitten vuorossa Boba-miitti, jossa näin taas ihania ihmisiä <3 Bubble Tea:ta tuli maisteltua vähän kaikilta, taas, ihme kyllä. Omaa en edes viitsinyt ostaa, sillä rahaongelmat, haha.


Minä ja Tanja lauantaina, kattokaa ku se on söpö! <3 :D 

Tänään sitten kotiuduin tuossa pari tuntia sitten, hyj täällä on kylmä ja lunta. Kuten voitte todeta, en todellakaan pidä talvesta! En todellakaan odota sitä innolla. Lumi on ihan jees, jos ei ole kylmä, ja jos sitä kestää korkeintaan kuukauden. Liukkaus, ei todellakaan mun juttu, koska löysät polvet </3 Huomenna pitäisi jaksaa mennä kouluun, onneksi ihan jees päivä pitäisi olla edessä! Ehkä voisi olla hyvä, että jätän tämän tähän ja menen kilttinä tyttönä tekemään koulujuttuja! :)

// Miia <3

perjantai 11. lokakuuta 2013

Aarteenryöstöä

Tää päivitys ei kyllä liity mitenkään aarteisiin, vaan teen yhden haasteen jonka spottasin tästä blogista.
Sen pidemmittä puheitta mennään asiaan! ^.^

What do you know about me - challenge
Kysy 3-5 eri ystävältäsi 10 eri kysymystä sinusta itsestäsi. Kysymysten on tarkoitus olla pinnallisia, ei henkilökohtaisia. Tarkoitus on vastata vain 1 sanalla, jollei kysymyksessä vaadita enempää. Ilmoita keneltä kysyt ja kuinka kauan olet tuntenut heidät. Hauskaa nähdä, kuka tietää sinusta ja mieltymyksistäsi parhaiten. 


Minä kysyn heiltä:
Bogdan: 16 vuotta
Vili: Noin vuoden
Miia: Noin vuoden
Henna: Noin vuoden

1. Lempivärini
Bogdan: Pinkki, niin kuin pienen vauvan a$$
Vili: Violetti
Miia: Keltainen
Henna: Sininen

2. Lempiartisti/bändi
Bogdan: 2NE1
Vili: 2NE1
Miia: 2NE1
Henna: 2NE1

3. Lempinäyttelijäni
Bogdan: Kat Graham, T.O.P
Vili: Wentworth Miller
Miia: Nicolas Cage
Henna: Lee Minho

4. Lempiharrastukseni (mainitse väh. 3/5)
Bogdan: Keinuminen, mangan keräily, kpopitus
Vili: Valokuvaus, pelaaminen, mangan kerääminen
Miia: Laulaminen, keinuminen, tanssiminen
Henna: Valokuvaus, lenkkeily, dataaminen, mangan kerääminen/lukeminen

5. Lempielokuvani
Bogdan: Mulan
Vili: Eight Below
Miia: Lord Of The Rings
Henna: Joku Disney

6. Lempivuodenaikani
Bogdan: Syksy
Vili: Kesä
Miia: Kesä
Henna: Kesä

7. Mitä harrastin ennen (mainitse väh. 1/3)
Bogdan: Sählyä
Vili: Jalkapallo, salibandy, parkour
Miia: Jalkapallo
Henna: Naisia

8. Suurimmat idolini (+ laita se suurin ensimmäiseksi) (mainitse väh. 2/4)
Bogdan: Bom, Taeyang, CL, Hyuna
Vili: Bom, Taeyang, C.A.P, CL
Miia: Bom, Taeyang, C.A.P
Henna: Taeyang, CL, Bom

9. Montako lemmikkiä minulla on ollut
Bogdan: 0 ollut, 1 on
Vili: 2
Miia: 1
Henna: 1

10. Millaisesta musiikista pidän
Bogdan: KOREALAISESTA
Vili: Kpopista, satunnaisesta suomipopista, kaikkea randomia enkkumusaa
Miia: Kpop, yleisesti pop
Henna: KPOP (GAYPOP)

Minut tuntee parhaiten: Vili

Ensinnäkin kukaan ei saanut lempiväriä oikein. :D Lempibändi meni sentään kaikilla vaikka vähän sai hakea. Bogdan sai puolikkaan lempinäyttelijästä mutta mistä T.O.P tuli? xD Ehkä Vili on trollannut Miiaa liikaa Nicolaksella ku tuli tuollainen vastaus ja Lee Minholta en oo nähny yhtään mitään. :'D Ainakin kaikki tietää mitä tykkään tehdä. <3 Kaikki muut sai oikein lempielokuvan paitsi Miia, ei näin! x'D Ja kaikki on vaan kesätunnelmissa vaikka oikea vastaus on kevät! :D Syksy tulisi toisena. 

Bogi sai entisen harrastuksen oikein, tottakai kun harrasti sitä mun kanssa ja Vili sai kanssa! :D Lol en oo koskaan harrastanu futista, enkä mitään muutakaan sählyn lisäksi. xD Bogilla meni idoli järjestys täysin oikein! Aplodit! :D Kyllähän muillakin meni oikein vaikka järjestys vähän hakusessa. Jos nyt viilataan pilkkua niin ei kyllä ole ollut yhtään mutta tällä hetkellä on, mikähän toi Vilin 2 on? :D Mutta oikea vastaus on 1. Ja Vilillä on täydellisin viimeinen vastaus! Muut luulee että kuuntelen vaan korealaista mutta ei asia ole niin! :D

Oikeat vastaukset:
1. Turkoosi ja punainen
2. 2NE1
3. Paul Walker, Nina Dobrev, Chris Hemsworth, Wentworth Miller, Kat Graham
4. Valokuvaus, mangan kerääminen, laulaminen, kotidataus: pelaaminen, leffat, sarjat
5. Eight Below, Elektra, Tie El Doradoon, Mulan
6. Kevät
7. Salibandya
8. Bom, Taeyang, CL, Hyuna (C.A.P)
9. 1
10. Kpop, suomipop, dance, pop, RnB yms.

- Ande

tiistai 8. lokakuuta 2013

Edustavat eläimet liikenteessä

Ciao! Jälleen täällä taas raottamassa sanaista arkkuani. :D Ensinnäkin hyviä uutisia! Englannin koe meni tosi hyvin, kyllä siitä ainakin H2 tulee, toivottavasti K3 niin jatkuisi tää mun K3 putki! :3 Asiakaspalvelun toimistotehtävistä ja kannattavuuden muodostamisesta tuli K3, sekä asiakaspalvelun perustaidoista! Ruotsi on kyllä selvä T1, jos edes pääsen läpi koko kurssista, toivotaan parasta! :'D

Enkun kokeen jälkeen meillä oli paljon vapaa aikaa, joten käytiin Nean kanssa ensin syömässä ja sitten lähdettiin taas Kerava sighseeingille. Mentiin ensin Anttilaan, josta sitten löysin itselleni sopivan puhelimen, maksoi vaan 150 € ja täytyypä nyt keksiä kikka haalia rahat siihen. :) Sitten kun oltiin lähdössä, niin Nea pisti aivonystyränsä töihin ja kekkas että kokeillaampa vaatteita, no tietty mun sitten piti kokeilla naisten hattua ja kaulahuivia! xD Ei helevetti ku siinä tilanteessa nauratti niin paljon ettei voinut edes pitää pokeri naamaa!

Anttilan jälkeen matka jatkui kohti Prismaa ja Seppälää, Seppälä siis sijaitsee Prisman sisällä. Siellä Nea sitten valitsi mulle vaatteita, joita sitten sovitin ja otettiin kuvia. :'D Ihan normaaleja tällä kertaa, älkää huoliko! Nean valitsemat vaatteet oli tosi kivoja, mutta hintalappu oli sitten suurimmaksi osaksi niin kiva kuin 40 €. Ja Nean oli pakko vielä sitten laittaa mut kokeileen yhtä naisten paitaa voi Jeesuksen opetuslapset minut armahtakoon! x'D Ainakin yksi tosi hyvä selca tuli otettua! Sen jälkeen painuttiinkin kotiin. :)












Ei perkele antakaa mun kuolla häpeään, kuinka kehtaankaan jakaa nää täällä!? x'D En voinu sit naamasta olla läskempi. :'D Nea tahtoi taas edustavana eläimenä vähän kuvailla. Toi huppari-takki-juttu oli ainoo julkasukelponen kuva ku muissa kuvissa oli niin tönkkö tunnelma. :'D Sanokaa mun sanoneen mutta tulee mieleen Taeyang. x'D Aika swag pinkki pusero hermanni. x'''D Jei mun onnistunut selca ja muita kivoja kuvia! <3

Tässä välissä vois heittää veljeä kalenterilla, kiitos kun ryöstit lukkarini ja veit jääkaapin oveen kertomatta mulle. ^3^ Ja sitten seuraavaan asiaan, keskiviikkona (2.10.) vaihtui jakso ja meillä oli ekan kerran liikkaa, hui! No saatiin suunnistettua itsemme hienosti tunnille, oikeasti, ei sarkasmia!:D Ja pelattiin siellä futista ja korista eka tunti. Ei perhana miten lagista menoa, edes ne joiden luulis olevan liikkahulluja liikku sairaan hitaasti. :'D Toisaalta ihan kiva niin mutta vähän liikettä persposkiin ei ois pahitteeksi. 

Siinä samaisella tunnilla multa meni myös lasit rikki, linssi irtos. No olin sitte lopputunnin sokeena, en tosin enää pelannu sen jälkeen oikeen yhtään. Mentiin auki olevaan optikkoliikkeeseen ja saatiin linssi takaisin paikoilleen, kuulemma pitäisi uudet ostaa mutta hyvin näyttää pelittävän vielä! :D Koettiin myös eka "oikea" matikantunti, eipä tehty paljon mitään, katottiin outo video ja tehtiin testi, se meni ihan okisti. :'D Language & culture tunnilla katottiin vaan jotain Conan O'Brienin Suomi jaksoa ja viestijän perustaidot tunnilla käytiin jossain taidenäyttelyssä. Se oli joku sähkö tai joku vastaava näyttely, en muista yhtään, paitsi se oli todella ahdistava. :'D Ja siitä pitäisi kirjoittaa joku raportti, no saa nähä saanko sitä aikaiseksi. Näkyillään! ^3^

- Ande 

lauantai 5. lokakuuta 2013

Youtube Miitti



Hellou again! Olin tänään tuolla Tampereen youtubemiitissä käväisemässä, ja tapaamassa YT-tähtösiä. Lähes kaikkia ei tullut nähtyä, mutta sain parilta tyypiltä nimmarit ja yhteiskuvat :3 Odotin kovasti että saisin Soikun nimmarin ja pääsisin yhteiskuvaan, mutta kuten odotettu, Soikkua seurasi suuri määrä ihmisiä eikä siinä sitten ollut aikaa jonottaa.


Sainpas sentään kuvan Soikusta!:3 On siis tuo ihana pipopää tuossa kaikkien keskellä.


HIIII JUSTIMUS JA KROUPPI <3 


XLeinonen, MrTuomo ja Herbalisti!



Eddspeaks ja viel yhteiskuva JF;n Samin kanssa:3




Pari selcaa viel, aamulla otettuja ennen lähtöä ~

Kiitos lukemisesta:3
 - Vili

torstai 3. lokakuuta 2013

Jakso loppuu mikä tarkoittaa f.u.n

Viimeisiä päiviä viedään. Ensimmäinen jakso loppuu eli meillä on tosi rentoja päiviä n_n Heitän tähän alkuun mielipiteitä millaista on ollut tähän opiskella Keuda Keravalla merkonomiksi ja oppiaineista, ja loppuun vielä viimeisiltä päiviltä kuvat. ^-^

Ihan kokonaisuudessaan on sanottava että täällä on tosi kivaa opiskella! Päivät ei ole ollu tällä ensimmäisellä jaksolla mitenkään erikoisen rankkia ja ruoka on ollut hyvää, paljon parempaa kuin peruskoulussa! Jos joku tulee sanomaan että tää on ollut perseestä nii ei kyllä pidä paikkaansa, oma asenne on varmaan ollu sitten niin perseestä että koulutuskin muka on ollut. :D Tähän väliin pitääkin heittää yksi rage xD Nimittäin kun ihmiset kuvittelee että ollaan peruskoulussa, pitää mennä itkemään opettajalle että yhyy juna lähtee joten päästäppä miut varttii aikasemmin, ei. Sä odotat perkele niin kauan kuin tunti kestää ja meet seuraavalla junalla sitten, sun pitää ajoittaa kuljetukses niin ettei se häiritse koulun käyntiä. Ja toisekseen miks pitää valittaa aineesta joka on niin helppo ettei mitään järkeä?:D Suurin osa tehtävistä mitä tehtiin Asiakaspalvelun työtehtävät tunnilla oli kopiointi tehtäviä ja pitää valittaa että tää on perseestä ja ope on perseestä - se oli ihan helppoo, olis kannattanu kuunnella ja tehdä muistiinpanoja, eikä vaan pelata. Eikä se ope edes mitenkään kummoinen ollut.

Ruotsi oli ehkä ainoa ärsyttävä aine tässä jaksossa, mutta vain silloin kun oltiin perusluokassa opiskelemassa, koneluokassa opiskeltaessa ei ollut niin paha. Englannissakaan ei ollut mitään kummoista, sielläkin oltiin puolet ajasta tietokoneluokassa. Parasta oli kyllä varmaan Kannattavuuden muodostamisen tunneilla tapahtuneet flippaukset. :D Naurettiin varmaan joka tunnilla ja hauskaa oli yhdessä ratkoa tehtäviä. Asiakaspalvelun perustaidot oli kanssa todella kiva kurssi! Siellä saatiin tehdä paljon ryhmätyötä ja keksittiin omia pedofiilisia asiakaspalvelutilanteita ja niillekkin tuli naurettua! :D Eikä meillä ollut tässä jaksossa melkein yhtään orientoitumista eikä opintobaaria minulla ollenkaan. 

Meillä oli 3 koetta tässä jaksossa. Englanti, ruotsi ja kannattavuuden muodostaminen, joka on suurinpiirtein sama kuin kirjanpito. Kirjanpidosta sain K3:sen eli parhaimman mahdollisen (T(yydyttävä)1, H(yvä)2, K(iitettävä)3), enkku meni hyvin joten siitä tulee vähintäänkin H2 mut ruotsista en ole varma pääsenkö ees läpi. :'D Mutta joo, suosittelen kaikille merkonomin tutkintoa Keravan Keudalla! :D
















Nämä kuvat on otettu torstaina, ainakin uskon niin.:D Päätettiin silloin mennä Kerava sightseeingille. Kierreltiin kauppoja ja neidit meni ostamaan euron juustot. Hehehe minä kunkkuna istun valtaistuimellani ilmapallon kanssa kyllä aivan. :D Ruokalassa päätettiin ottaa salaatti annokset, ja ei herrajumala sitä naurun määrää jota me koettiin ruokapöydässä, ihan vatsasta otti kun naurettiin niin paljon. xD Ja sain jälleen meloonia ja jälkkäriksi viel pannukakkua nam nam:3 Tuli Nean kanssa naurettua vielä sijaisopettajalle visuaalisen tunnilla! xD







Perjantain jouduin viettämään yksin koska neidit päättivät jäädä sänkyyn ja feidata mut yksin kouluun, voi sitä tylsyyttä. :'D Tehtiin itsearvioinnit ja kerroin siinä että ansaitsen vähintään H2, ehkä jopa K3:sen ;3 Sitten olikin vapaatunti, menin siinä sitten etsimään keinuja ja löysin koulun pihalta sellaisia, joku muksu tuijotti muo ikkunasta ja mä vaa aattelin tee tehtäviis vitu eläin! Sitten saldo loppui ja Nea kutsui mut niille. ;D No en sitten päässyt menemään. :C Säätöä siinä oli kellon kanssa kun luulin että tunti jatkuu mutta koska olen niin viisas niin en tajunnut että seuraava tunti ei ala vielä 40 minuuttiin niin menin takaisin keinumaan. :D Sitten viimeistelin meidän Oppimispäiväkirjan ja sain kurssista arvosanaksi K3:sen! ^^ Opettajat sanoi että K3:sta ei ole epäilystäkään ja että mä muka oisin meidän ryhmässä rauhoittava tekijä, juu mä vaan villitsen ne kaks mun 2mielisillä jutuilla. xD 

Tuossa oppimispäiväkirjassa noi sidokset(?) on sidottu Squirtlen hirttonarulla. :'D Ei ollut muuta mitä käyttää, niin johan löytyi käyttistä tuollekkin! ^^ Viikonloppuna käytiin kaupoilla, Robinh Hoodista tarttui mukaan tuollainen Italia taulu 5 € hintaan, veljelle työvaatteita, suklaata sekä kaapeli jotta saatiin Pleikka 2 toimimaan kunnolla ja veli iloiseksi. C: Illalla oli sitten kiva syödä suklaata ja kattoa X Factoria. :3

- Ande